fbpx

Palvelut

Voice Balance

Voice Balance on kehittelemäni hoitomuoto ja sitä voisi kutsua myös vyöhyketerapeuttiseksi äänihieronnaksi. Voice Balancessa käsitellään koko keho, mutta painopiste on äänenkäyttöön, purentaan ja hengitykseen osallistuvissa lihaksissa. Hoito-otteet ovat hierovia, painelevia ja venyttäviä. Hoitoon kuuluu myös syvähengityksen opettaminen, pallean rentouttaminen ja tarvittaessa venytysten ohjaaminen. Hoidossa käsitellään myös useita suun sisällä olevia lihaksia.

Laulunopetus

Kehon Ääni tarjoaa laulun ja äänenmuodostuksen opetusta. Pääsääntöisesti laulutunnit ovat yksilöopetusta, mutta saatavilla on tunteja myös pienille lauluryhmille ja erilaisille kuoroille.

Laulunopetuksessa minulle on tärkeää jokaisen huomioiminen omana yksilönään ja omalla kehitystasollaan, koska jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja kaikki ovat samanarvoisia. Toivon laulamisen olevan luonnollista ja äänen soivan esteettömästi. Pidän tärkeänä luottamuksellista ja lempeää ilmapiiriä, unohtamatta kuitenkaan huumoria. Toivon lauluoppilaideni ylittävän tiellään olevat esteet lempeästi mutta määrätietoisella työskentelyotteella.  Tunneilla teemme myös erilaisia harjoituksia, joilla käsittelemme myös esiintymispelkoa ja meissä niin usein tiukasti istuvaa häpeän tunnetta.

”Musiikki kuuluu koko ihmiskunnalle ja melodia on se kieli, jolla muusikko puhuttelee jokaista sydäntä.” –Richard Wagner-

Vyöhyketerapia

Vyöhyketerapia on vanha hoitomuoto, joka perustuu spontaaniin ja luonnolliseen kehon itsehoitoon. Kun kehossa on jokin kohta kipeä, ihminen hieroo sitä vaistomaisesti. Yksinkertaisimmillaan hoito onkin sitä, että painat sitä kohtaa missä kipu tuntuu. Vyöhyketerapeuttinen hoito on kuitenkin paljon laajempaakin. Monet ovat saaneet apua mm. uniongelmiin, migreeniin, stressiin, lihaskipuihin, vatsavaivoihin. 
Vauvat ovat usein saaneet apua koliikkiin ja refluksioireisiin. Vauvojen vyöhyketerapia on lempeää, vauvaa kuuntelevaa ja vauvan ehdoilla kulkevaa. 
Raskaana oleville vyöhyketerapia on lempeä hoitomuoto. Monet ovat saaneet merkittävää apua esimerkiksi liitoskipuihin. Myös synnytykseen valmistavaa hoitoa on saatavilla ja vyöhyketerapialla voidaan edesauttaa synnytyksen käynnistymistä, edellyttäen toki, että synnytys on valmis käynnistymään. Moni synnyttäjä kokee olonsa hyväksi ja virkeäksi synnytyksen jälkeen saatuaan vyöhyketerapiaa ennen synnytystä tai synnytyksen aikana.

Kätilöpalvelut

Kätilöpalveluina tarjoan synnytyskeskustelua erikseen tai yhdistettynä raskausajan vyöhyketerapeuttiseen hoitoon. Minulta voi ostaa myös yksilövalmennuksia, jolloin ohjaan sekä synnyttäjälle että tukihenkilölle rentoutumiskeinoja, luonnollisia kivunlievityskeinoja ja oikeanlaista hengittämistä. Tällaiseen yksilövalmennukseen on tärkeää osallistua yhdessä tukihenkilön kanssa. Jos haluat synnytyksessä vyöhyketerapiaa, olen käytettävissä sopimuksen mukaan.
 
Synnytysvalmennus Mieletön synnytys toteutetaan yhdessä terapeutti Mari Lopinan kanssa. Tässä synnytysvalmennuksessa keskitytään mielen ja kehon yhteyteen, hengitykseen, mielen hallintaan sekä EFT-menetelmän ja vyöhyketerapian käyttöön itsehoitomenetelmänä. Myös äänenkäyttö kuuluu valmennukseen. Isoimman hyödyn valmennuksesta saa, jos siihen osallistuu yhdessä tulihenkilön kanssa. 

asiakaskokemuksia

palautetta palveluistani
  • ”Marja on tarkka, innostava ja rohkaiseva opettaja.”
  • ”Marjan laulutunneilla on mukava käydä, mieli virkistyy kovasti.”
  • ”Laulaminen kuorossa on muuttunut helpommaksi alettuani käymään Marjan laulutunneilla.”
  • ”Marja on positiivinen. Hän kuuntelee opiskelijaa ja neuvoo toisilla sanoilla jos opiskelija ei heti osaa toteuttaa ohjeita. Marja on tilanteen tasalla kunkin opiskelijan kehitystasosta ja antaa ohjeita sen mukaan. Hän on hyvin innostava ja miellyttävä opettaja.”
  • ”Paras opettaja mitä mulla on koskaan ollut.”
  • ”Tunsin palleani rentoutuvat välittömästi hoidon jälkeen.”
  • ”Käsittelyssä tunnen olevani turvallisissa käsissä. Marjan tapa toimia on rauhallinen ja asiakkaan tarpeiden mukainen. Hän löytää olennaiset käsiteltävät kohdat ja osaa käsitellä niitä sopivalla voimakkuudella.”
  • ”Seuraavana aamuna leuan alue oli ihanan rento.”
  • ”Hieronnan jälkeen on ollut hyvä fiilis ja vapautunut olo.”
  • ”Tuntui kuin ääni kulkisi paljon vapaammin hoidon jälkeen.”
  • "Vyöhyketerapia ennen synnytystä on rentouttanut ja nopeuttanut synnytystä. Synnytykseni ovat olleet upeita kokemuksia ja niistä palautuminen on ollut nopeaa ja helppoa. Vauvat ovat olleet virkeitä ja tyytyväisiä ja imetys on onnistunut heti. Suosittelen lämpimästi!"
  • "Kävin kolmesti Voice Balancessa, ja olin todella tyytyväinen! Kireydet helpottivat, ja siinä sivussa sain hyviä vinkkejä mm. hengitystekniikasta ja tiettyjen hankalien lihasten rentouttamisesta. VB oli paitsi hoitava, myös hemmotteleva kokonaisuus, jonka olisi halunnut vain jatkuvan... 😍 "
  • "Rakas harrastus, laulu on helpottunut Voice Balance -hoidon myötä. Kireydet vähenevät kerta toisensa jälkeen. "
  • "Vaikka kävi välillä turkasen kipiää, niin tekipä hyvää! Löysin kahden kuukauden yskän ja hengitysongelmien jälkeen taas oman ääneni. Kiitos myös selkeistä ohjeista! Vahva suositus."
  • "Lämpimät suositukseni sekä Voice Balanceen että synnytykseen valmistavaan vyöhyketerapiaan. Voice Balance rentoutti koko kehoa, mutta ennen kaikkea jo pitkään kireällä olleita purentalihaksiani. Synnytykseen valmistava vyöhyketerapia auttoi, kun kehoni ei omin keinoin auttanut minua lähestyvässä synnytyksessä, ukaasina oli jo keisarinleikkaus. Marjan antama vyöhyketerapia auttoi."
  • "Suosittelen erittäin lämpimästi. Olen ottanu monia, monia hierontoja ja erilaisia hoitoja, mutta tämä oli jotain semmosta, jota en osannu edes odottaa ja vain pelkästään positiivisessa mielessä. Kannattaako tässä enään hierojalle mennä, kun on parempaakin tarjolla? Niin, ei kannata ja kokeilemalla selviää, uskon ettet pety."
  • "Voice balance oli ihana kokemus ja toi apua 2kk kestäneeseen, melkein tauottomaan, migreeniin. Helppo luottaa itsensä Marjan käsiin myös raskaana! "
  • "Todella hyvää vyöhyketerapiaa. Marja sai hierottua todella hyvin purentalihaksia ja sai lantion suoraan. Suosittelen!"
  • "Kiitos kahdesta, ihanasta raskausajan vyöhyketerapiasta. Sait samalla avattua myös aiempien synnytysten tuomia ”henkisiä lukkoja” ja luotua tähän äitiin varmuutta lähteä synnyttämään perheen nuorimmaista. Kiitos, että olit loppuun asti mukana täydellä sydämellä."

 T:mi Kehon Ääni  |  0408464863  |   kehon-aani@kehon-aani.fi